perjantai 23. tammikuuta 2015

Kilparatsastajan identiteettikriisi

Alkusanat..
HUOM! Blogi on ollut tauolla lähes kaksi vuotta tätä kirjoittaessani(!) 

Se mistä kirjoitan nyt, kertoo myös miksi en ole ehtinyt kirjoittaa.
Tämä menee nyt aika syvälliseksi ja henkilökohtaiseksikin. Mutta menköön..
Tämän kirjoituksen pointtikin on vähän hukassa. Jää vain liuta avoimia kysymyksiä.
Jos niihin jollakin on vastauksia niin kertokaahan toki :)


Kun hevosista ja valmentautumisesta tuli elämäntapa


Lapsena aloitin ratsastusharrastuksen kuten lukemattomat muutkin, En tosin hetken mielijohteesta kavereiden perässä, vaan kinusin ratsastamaan jopa useamman vuoden ennenkuin sain luvan mennä tunneille. Ujo ja hiljainen, kiusattu tyttö oppi ensimmäisen kerran avaamaan suunsa ja sanomaan mielipiteensä, jopa eriävän, kun kyseessä oli hänelle tärkeä asia josta hänelle oli kerääntynyt paljon kokemusta sanojensa pohjaksi. En oikeastaan juuri haaveillut kilpaurasta, tieni vain jotenkin johti kisaradoille, maajoukkueeseen ja kansainväliseenkin menestykseen. Vaikken siitä ollut osannut haaveilla, nautin todellakin kisamaailmasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Valmennuksista, kisamatkoista, itsensä tutkiskelusta ja kehittämisestä.

Kotona olin kovin yksin. Ei ollut ketään ratsastusseurana tai edes silmäparina katsomassa tai kommentoimassa. Vaivoin sain jonkun lahjottua joskus videoimaan. Valmennusleireillä oli kuin olisin tullut kotiin. Siellä kaikki ymmärsivät mistä puhun ja mitä elän ja hengitän. Siellä tapasin ystäviäni joita näin vain valmennuksissa tai kisoissa. Kotona ei kavereita oikein ollut.. Aika oli aina sen verran kortilla ettei sosiaaliseen elämään ollut juuri aikaa.

Elämää ei voi käsikirjoittaa


Kaikki ei mene aina kuten suunnittelee. Kun perheessä sattuu vakava loukkaantuminen, on mm. toimeentulo ja elämänarvot suunniteltava uudelleen. Koitin sinnitellä kisauralla samaan aikaan taloudellisten ja ajankäytöllisten paineiden alla. Kisaamisesta alkoi tulla stressin aihe. Koin syyllisyyttä treenaamiseen ja kisaamiseen "hukatusta" ajasta ja rahasta. Taistelin pitkään itseni kanssa. Toisaalta en halunnut jättää kisamaailmaa, toista perhettäni. Minulla oli huipputason kilpahevosia ja paikka maajoukkueessa. Tuntui järjettömältä hylätä ne kaikki. Toisaalta ymmärsin realiteetit. Piti keskittyä työntekoon ja elämän järjestämiseen. Lopulta luovutin kisaurani.

Hyvin pian kiire ja paine ajoivat siihen tilaneeseen että luovutin lähes kokonaan myös ihan koko ratsastamisen suhteen. Kansainvälisen tason kisahevoset lihoivat toimettomana laitumella. Sekös vasta stressiä kasvatti ja harmitti kun niitä katseli.. Välillä tuntui ettei haluaisi sitä vähääkään käydä tallilla kun tuli vain paha mieli kun ei ehtinyt ratsastaa ja puuhastella niin kuin haluaisi. Hevoset oli kuitenkin ruokittava ja siksi tallille mentävä. Se tuntui melkein itsensä kidutukselta.

Sain hieman vähennettyä hevosia ja annoin parhaan kilpahevoseni ylläpitoon jottei se rapistu ihan täysin. Edelleen hevosia pitäisi vähentää, mutta kilpahevosia ja varsoja on kovin haastava myydä.
Koitan nyt kovasti zempata itseäni että tulisi otettua itselleni sen verran aikaa että kävisin säännöllisesti ratsastamassa. Koen siitä edelleen syyllisyyttä, mutta koitan perustella itselleni sitä sekä fyysisin että psyykkisin syin. Haluaisin pitää yhden issikan ja yhden kouluhevosen. Nyt hevosia on kuitenkin vielä 9..

Onko elämää kisauran jälkeen? Entä jos mikään ei enää tunnu miltään?


Käyn kovaa itsetutkiskelua ja vääntöä itseni kanssa. Mikä minä olen ja mitä haluan? Hevoset ovat olleet aina elämäntapani ja henkireikä. Se on tehnyt minusta sellaisen mikä olen. Kisaaminen toi tavoitteita ja haasteita loputtomasti. Pettymyksineen ja suurine onnistumisen hetkineen. Puhumattakaan kisamaailman ystäväpiiristä, jollaista en ollut onnistunut "normaalielämästäni" löytämään.

Olenko itsekäs jos haluan kehittyä ja valmentautua? Voisivathan asiat olla vielä huonomminkin. Mikä ero on harrastuksella ja elämäntavalla?

Se on selvä etten ilman hevosia pysty elämään. Mutta millainen hevosharrastaja olen? Riittääkö minulle, tavoitteelliselle itseni kehittäjälle kotona puskailu? Pieni toivonkipinä on edelleen päästä vielä joskus kilpailemaan. Mutta millä tasolla? Missä lajissa? Pääsenkö joskus vielä tasolle jossa olin? Jos en, niin mitä sitten?
Haittaakse?



lauantai 9. maaliskuuta 2013

Maajoukkuevalmennus Hraunarilla ja sokeutumista omalle kehitykselle

Koska edellinen valmennus (monen muun ohessa, kiireen ja flunssan kourissa) jäi tänne rustaamatta niin koitan muistella tähän alkuun sitä ensin. Mitäs mä siitä vielä muistan.. hmph.. siksihän mun siitäkin PITI tänne heti kirjoittaa että itsekkin muistaisin.

Hyvää palautetta tuli valmentajalta että Hraunar tuntui edelleen vakaammalta ja takaosan käyttö oli vahvistunut. Se kaatui/sukelsi kuitenkin edelleen helposti sisälle joissain tilanteissa. Tehtiin sellaista harjoitusta että nostin sisäkäden ylös ympyrällä ja odotin.. Ei saanut vetää vaan tuntuma piti säilyttää samana, muuten hevosen kaula vain "kurtistuu" kasaan. Odotin hetkeä jolloin hevonen myötäsi sisälavaltaan/kyljestään ja tuli taas kevyeksi. Tarkoitus ei siis ollut varsinaisesti taivuttaa ja itseasiassa ulko-ohjalla pitikin huolehtia ettei kaula taivu liikaa. Tarkoitus oli nimenomaan käyttää tätä silloin kun Hraunar koitti "oikaista" ja kaatua sisälle tai silloin kun se alkoi roikkua toisessa ohjassa. Tämä piti opettaa ensin käynnissä kunnolla että tuli ihan automaattiseksi. Nostin sisäkäden ja kun hevonen irtosi sisäkyljestään niin tällöin tietysti myödättiin reilusti palkinnoksi. Lopulta riitti ihan pieni käden nosto.

Tätä sitten harjoiteltiin myös töltissä ja ravissa. Ravissa Hraunar tuppaa helposti kiihdyttelemään ja oli "kiellettyä" tässä harjoituksessa pidättää ohjilla, vauhti hidastettiin kääntämällä ympyrälle tai vaihtamalla äkisti suuntaa. Kun hevonen oli taas tasapainossa niin kokeiltiin kääntää suoraksi. Ja wroooomm.. vauhti kiihtyi taas.. ;) Eihän kaikea toki päivässä, parissa opi vaan saimme tämän läksyksi kotiin.

Valmentaja kiinnitti myös huomiota Hraunarin takaosan kontrolloimisen vaikeuteen. Se tuppasin helposti fuskaamaan karkaamalla välillä joko lapa edellä ulos esim pohkeenväistössä tai sitten levisi edestä.. Harjoittelimme väistöjä niin että Hraunarin takaosa olisi kontrolissa paremmin myös suoralla rungolla väistäessä. Apuna tässä käytettiin myös tuota ylös nostettua sisäkättä. Tämäkin saatiin kotiinviemisiksi läksypinoon.

Hraunar valmennusreissulla karsinassa

No sitten tähän viimeisimpään valmennukseen


"Excellent job! You really can do your homework!"
Ratsastin ensin hiukan ja sitten valmentaja kokeili Hraunaria. Voi että miten sain kehuja niin etten tiennyt miten perisuomalaisena ihmisenä oikein asian olisin vastaanottanut ;D Varsinkin kun viimeviikot ovat olleen varsin vastaanhakkaamista joka asiassa eikä juuri positiivisiin asioihin ole flunssan ja kiireen keskellä törmännyt...

Mietin miten aina tunnun sokeutuvan hevoselle johon panostan tosissani. Olen huomannut efektin ennenkin myös muilla kisahevosillani. Jostain syystä näen vain virheet ja sen mitä puuttuu. Nytkin olin kovin epävarma ennen valmennusta että ollaanko me nyt yhtään edistytty mihinkään. Olen myös huomannut että kun olen myynyt joskus kisahevoseni ja katson jälkeenpäin siitä videoita, ihailen että voi mut olipa se hieno! Kuitenkin niiden videoiden kuvaamisen aikaan tiedän painineeni saman fiiliksen kanssa, näin silloin vain virheitä ja puutteita. Miksi!? Pitäsköhän tästä jo alkaa ottaa opikseen jotain?

Toki olisi edelleenkin ihan superhyper juttu jos näkisin ratsastustani vaikka kerran viikossa videolta.. aina tästä jankutan mutta se olis vaan mulle niin kovin tärkeetä. Jokainen oppii tavallaan ja mun pitää nähdä että hahmotan asiat paremmin.

Jatkettiin harjoituksia noilla väistöillä vielä. Työstettiin takaosan kontrollointia vielä myös sulkutaivutuksessa töltissä. Tätä käytettiin myös aina kun Hraunar kaatui kädelle. Harjoittelimme myös niin että tultiin pitkää sivua hitaassa töltissä uran sisäpuolella ja hidastettiin sivun loppuun (koottuun käyntiin tai pysähdykseen) niin että samalla väistettiin ihan kirjaimellisesti päin seinää (kalteva maneesin seinä) ja vapautettiin hevonen kun se keveni ja odotti ikäänkuin kysyen mitä sitten tehdään. Tärkeää oli että hevonen jää odottamaan rentona mutta aktiivisena ajatellen eteen vaikkei missään nimessä saa olla sinne karkaamassa ilman lupaa. Oli tärkeää että hevonen ei stressaa vaan oppii ettei tässäkään tilanteessa tarvitse jännittää vaikka energiaa kootaankin.

Tämä harjoitus tähtäsi muunmuassa siihen että kun ovaalibaanalla otetaan passisprintti suoralla (räjähtävä kiihdytys ja nopeus) tapahtuisi hidastus nopeasti ilman stressiä eikä kaarteeseen pamautettaisi vauhdilla passilla tai jotain sinnepäin huonossa tasapainossa jolloin loukkaantumisvaara kasvaa ja seuraava passiin siirtyminen vaikeutuu.

Kaikenkaikkiaan valmentajamme painottaa joka tilanteessa rentoutta ja stressittömyyttä hevosessa. Vaikka luodaan hevoseen paljon painetta ja energiaa, se ei saa muodostua jännittyneisyydestä eikä stressistä.

Hraunarilla on sinänsä hyvä käynti mikäli ei jostain syystä ole kova kiirus. Valmentaja oli kuitenkin sitä mieltä että käynti voisi sillä olla huomattavan paljon parempi kun sitä vähän työstäisi. Sain tehtäväksi "ajaa" pikkuhiljaa käynnissä rajalle jossa Hraunar koittaa vaihtaa raville tai töltille. Tällöin "lamautettiin" istunta ja hidastettiin jälleen nopeasti kääntämällä tai ympyrällä jos vauhti kiihtyi liiaksi. Pidätteet oli edelleen kieltolistalla.. ;) Pidätteeksi piti käyttää siis lähinnä sisäistä energiaa ja istuntaa. Hoputin siis käyntiä ihan ylärajalle ja sitten annoin olla ja hevosen rentoutua. Hraunar kävelikin tämän jälkeen todella hienosti!

Ravikin oli kovasti parantunut viime kerrasta eikä Hraunar enää takonut juurikaan vaikka viimeksi ravi olikin aika kilkuttelua. Pystyin nyt ratsastamaan välillä rentoa pitkää ravia hitaassakin temmossa vauhdin koko aikaa kiihtymättä. Tähän oli auttanut se sisäohjan nostaminen ja sinnikäs volttaaminen aina kun vauhti kiihtyi sekä ylläriylläri.. pidätteiden välttäminen ;) Vaikka se niin kovin vaikealta aluksi tuntuikin..

lauantai 23. helmikuuta 2013

Elossa ollaan! ;)

En ole viitsinyt turhaan kirjoitella pikaisia "sori mut en ny ehdi enempää kirjottaa" -viestejä tänne vaan päätin että olen sitten kirjoittamatta mielummin kokonaan jos en ehdi kunnon juttua raapustaa.

Sen verran kuitenkin on alkanut tulla kyselyitä että ollaanko sitä hengissä lainkaan kun ei mitään kuulu joten ajattelin ihan hiukan edes koittaa infota välissä ;)

En yksinkertaisesti ole ehtinyt ajatella yhtään mitään muuta kuin töitä 24/7...
Hraunarin kanssa tässä välissä ollaan käyty maajoukkuevalmennuksessakin mutta sen jälkeen en juuri ole ehtinyt ratsastaa :/ Eikkarin jätin osittain tarkoituksellakin lomalle kun on sellainen olo että jumittaa nyt jostain tai on jostain kipeä mutta en löydä mitään. On niin eri hevonen siihen oikeaan kierrokseen kääntäessä..

Voi kun olisi kätevä olla jonkinlainen sanelulaite ratsastuksen aikana. Sellainen joka siirtäisi funtsailut vaikka suoraan tänne. Ratsastuksen aikana kun pyörittelen ja pohdin monenlaisia asioita mistä sitten suunnittelen tännekkin kirjoittelevani mutta sitten en joko ehdi tai en enää muista niitä.
Monta aihetta on ollut mielessä kirjoittaa mutta ei vain tuo aika ole riittänyt :/



tiistai 5. helmikuuta 2013

Raippa kädestä toiseen..

Mulla on ehkä vähän omalaatuinen tapa vaihtaa raippa kädestä toiseen..
Opin sen eräältä valmentajaltani ja oon todennut sen näppäräksi kunhan sen ensin oppi. Siinä ei tarvitse päästää ohjia kädestä ja raipan saa vaihdettua nopeasti tarvittavalle puolelle vaikka "tilapäsesti". Laitanpa tähän vaikka nyt videon niin saatte tihrustaa miten mä sen oikein teen.. On meinaan vähän kaukaa kuvattu kun itse koitin itseäni kuvata ja laitoin kameran kentän tolpannokkaan. Näyttää helpolta mutta kokeilpaahan.. ;) Laitan joskus vaikka ihan kunnon video-ohjeen jos kiinnostaapi. Kannattaa muuten olla sitten opetteluvaiheessa vakaamman puoleinen hepo kun ootte solmussa ohjien ja raipan kanssa.. ;D

torstai 31. tammikuuta 2013

Spoga messuille Saksaan..

Ihan pikapikarustaus...
Huomenaamulla lento siis Saksaan ja suuntana Spoga messut eli katsastamaan hevosvarusteiden uutuuksia ;)
Kotiudutaan maanantai-iltana ja sit olis maajoukkuevalmennus Hraunarilla perjantaina. Oonkin koittanu sitä tässä liikutella ahkeraan kun jää nyt neljän päivän breikille. Ehdin sit pari päivää viä jumppaan sitä ennen valkkaa. Ja Eikkari on varmaan taas intoa täynnä..hehhee..
Ja eikun pakkaamaan...

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Oman ratsastuksen kuvaaminen itse..?

Onko se mahdollista?
No ei kovin hyvin.. Mulle olis niin kovin tärkeetä nähdä kun ratsastan jotta voin paremmin korjata virheitäni. Kuvaajan saaminen on kuitenkin useimmiten hankalaa kun ollaan täällä puskissa yksityistallilla ja ratsastan lähinnä viikolla päiväsaikaan..  Yks päivä sit olin niin epätoivoinen että nakkasin kameran kentän tolpannokkaan ja laitoin kuvaamaan.. Noooh.. vähän koomista materiaalia sieltä löytyi.. tyhjää kenttää..viuh joku vilahti.. taas tyhjää kenttää.. hei tuol menee joku kärpäsen kikkare! ..tyhjää kenttää.. ja taas vilahdus..

Välillä kurkkasin materiaalia kesken ratsastuksen ja siirsin kameraa. Sit näky ehkä vähäsen paremmin. Ei tahtonu oikein kunnolla saada siltikä kuvattua kun mikäli ei oo just sopivalla etäisyydellä (mikä on hyvin marginaalinen alue) niin sit on hyttysenkakka tai vilahdus ruudun ohi.

Tässä nyt vähän tuota kuvausmateriaalia.. Oon siis pätkiny tyhjät pois. Vähän pitkä ja tylsä leffa siitä tuli mut klikkailkaa vaikka vähän sieltä täältä ja lopussa on paras kohta kun koitan saada napattua kameraa aidalta eikä Eikkari haluu seistä ;D

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Huh mitä videomateriaalia Eikkarin ja mun alkutaipaleelta..

Joskus tuntuu ettei edistytä Eikkarin kans mihinkään vaan hakataan jatkuvasti puupäätä seinään eikä mitään tapahdu. Muistin kuitenkin tässä yksi päivä että mulla oli joskus sellainen toive että voi kun tulisi joskus sellainen päivä että Eikkari pysyisi vain oikeinpäin edes suurimman osan ajasta.. Alkuunhan se kohnotti pää pystyssä ja kyydissä oli aivan hirveä yrittää istua. Tosi harmi että mulla ei oo videoo ihan mein alkutaipaleelta..

Kaivoin kuitenkin tähän videon viime syksyltä. Voi kauheeta.. siis tuolloin me oltiin jo edistytty valtavasti ja Eikkari tuli edes ihan hetkeks alas välillä ja joskus pystyttiin jo menemään ihan hitaastikkin mut hyvä kun tuota hidasta (siinä videon loppupuolella) raviksi edes tunnistaa.. Koitin tuolloin harrastaa jotain yhden ohjan pysäytyksen tapaista tuohon vauhdin hallintaan.. Mut se ei koskaan sopinu Eikkarille.. sitä ei juuri haitannu kohnottaa pienelläkään ympyrällä kuten videolta näkyy. Kirjoittelinkin aiheesta joskus myös TÄÄLLÄ.
Yksi syy tämänkin blogin pitoon onkin juuri se että tästä on helppo seurata miten on milloinkin mennyt ja miten edistytty.. tai menty takapakkia ;)

Ja tässäpä siiten tätä alkutaipaletta kauhisteltavaksi.. hohhoijaa mitä kohnotusta.. ja voitte vain kuvitella mitä oli ihan alkuun kun tässä ollaan siis jo edistytty! ;) Tämä video on kuvattu siis nyt lähes tasan 4kk sitten..


Ja nykytilannetta voi tarkastella siis TÄSTÄ taikka eilisestä postauksesta vaikka ihan paras päivä ei silloinkaan ollut.